28. syyskuuta 2014

Hieno Elviira ja pikkuinen yllätys!

Tää viikko on reenattu Epsin kans vähän kotona tokoa. Ulkona mun vanhempien pihassa meni hienosti maahan (kuivahko maa)! Jes! Hyppyä myös ollaan harjoteltu, koska Iskä <3 teki meille kotitreeneihin tokoesteen :) Aina alussa Epsi meinaa kiertää esteen, mutta laitan aina esteen taa targetin, jonka päältä Epsi saa namit hypyn jälkeen :) Hyvin se alkaa pomppimaan, kunhan sille kertoo ettei ole suotavaa mennä ohi. Tästä jatkojalostamme vielä esteen takana odottelun ja perusasentoon menon.

Tässä kuvassa Epsillä on viikset kuolapisaroilla. Makkara on jees!

Iskä nimikoi Epsin hienon oman esteen <3

Eilen oli taas tokoharjottelussa tosi hyvä päivä, onnistuminen tuli seuruusta maahan! Elviira ei aiemmin ole siis seuraamisesta maahan menny, ei oikein edes kädellä näyttämällä. Eilen tapahtui tämä! Jeee, Epsi <3 Paristi näytin kädellä ja sen jälkeen omaa liikettä hidastin ja samalla käskytin maahan. Niin vain meni :) Perusasennosta seuruu on myös ok. Hyvin myös perusasento löytyy, jos otan askeleen eteenpäin. 

Tänään meillä oli mätsärit Jyväskylässä. Sää oli aika kylmä ja tuulinen, muttei vettä satanu onneks! Elviiraa tietty palelti jonkin verran, se vapisi sekä jännitti kroppaansa. Kehään mentiin ja hyvin se siellä tepsutteli kuitenkin. Elviira sain sinisen nauhan, ranskanbulla sai punaisen. Noh, neljä olis jatkokehässä sijoittunut, mutta molemmissa väreissä oli jatkossa vain 3 osallistujaa. Eli taattu sijoittuminen oli jo tässä vaiheessa 8) Omassa kehässä Elviira oli SIN1! BIS-kehään tiemme siis vei :)

(C) Aurora Bagge

BIS-kehässä koiria sijoitettiin siis 10 kappaletta. Loppujen lopuksi  Elviira oli hieno BIS7. Alko jo kylmyys ja tylsistyminen olemaan aika suurellaan. Pylly valahteli maahan eikä meinannu antaa enää takaosaa asetella. Mahtava päivä silti vaikka kylmyys rokotti tosi paljon Elviiran esiintymishaluja. Yllätys oli suuri! Ihana Elviira <3

Alla kuva, älkää järkyttykö iloisesta omistajasta peukku pystyssä :D
(C) Aurora Bagge

Elviira sai jäätävän suuren pokaalin lisäksi ruusukkeen, nameja x3, narulelun, kuksan, chorizomakkaraa sekä kahvia (lähipaahtamosta).

<3

Tänään meidän perhe sai myös pikkuisen vahvistuksen koiralaumaan. Sisko kävi hakemassa Tampereelta pikkuisen HILMAn <3 Nyt parhaimmillaan perheen kokoontuessa pyörii ja hyörii mukana 5 mäykkyä <3
Onhan Äitillä ja Iskällä Topi-poju ja Minnillä nyt Siiri ja Hilma. Ihanaa! Pitkishän tästä hulinasta vielä puuttuikin!





2 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar29. syyskuuta 2014 klo 7.48

    Onnea ihanaiselle Elviiralle! On teillä siellä hulinaa tassuttelijoiden kanssa. Minä en lakkaa ihmettelemästä miten mäyräkoiran saa venymään noin hyviin suorituksiin. Párek aavistaa heti, jos siltä jotakin sellaista odotetaan, mistä se ei ole kiinnostunut. Katse ja ilme kertoo, että harrasta kuule vain keskenäs! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Elviira kyllä osaa yllättää ja ylittää itsensä ja minut :) Ronja puolestaan osaa ilmeellään kertoa jos ei huvita!

      Poista