12. huhtikuuta 2015

Kuulumisia!

Koneen näyttö päätti taas lopettaa toimintansa, joten nyt lainanäytöllä mennään. Joka toimii onneks hyvin :) Uutta ostamaan jahka tilanne sen rahallisesti sallii :)

Tytöt piti molemmat peräkanaa juoksut. Joten pöksypäiviä täällä pideltiin reilun kuukauden verran.

Epsin pöksyilyn aikana Ronja pääsi mun mukaan mätsäreihin ollen PUN2!! :) Jos mulla ois joku kaveri avustamassa, niin näitä vois viedä molempia. Se vaan ei oo oikein mahdollista, kun ei ole kaveria esittämässä tarpeen tullen toista. Kunhan Ronja vanhenee, niin se pääsee sit veteraaniluokkiin, poistuu esittämisongelmakin :)
Lelu, possunkorva ja namuja palkinnoksi :)

Elviiran mätsärikausi on alkanut kurjasti. Aina meidät on kätelty ulos eikä yhtäkään sijoitusta vielä ole napsahtanut kohdalle. Toissa vuonna mätsärit kuhisi shelttejä, joita vastaan käytiin tiukkoja taisteluja. Viime vuonna mätsärit kuhisi chihuja ja sama meno näyttää jatkuvan myös tänä vuonna. 

Pienissä koirissa tänään noita pikkurottia oli 9 kappaletta, kun taas Elviira oli ainoa mäyräkoira. Meidän sinisten kehässä meidät käteltiin vaihteeksi ulos ja 4. sekä 3. sija meni chihuille, myös punaisten kehässä chihu menestyi. Minusta meinaa olla vähän epäreilua :( Jyväskylässä ei selvästi tuomarit tykkää mäykyistä.
Tänään esitin myös kaverin pikkumäykky Nasun kehässä ja samassa kehässä oli myös lyhkäri Martti. Kyseinen miestuomari pennuilla tykkäs mäykyistä ja näinollen molemmat mäykyt sijoittui! :) Toivottavasti me päästäis joskus tälle miestuomarille, se kun tuntuu tykkäävän mäykyistä edes vähän :)

Joku aika sitten Elviiralle iski joku ihan ihme pöhötys päälle. Huomasin siitä ihan yhtäkisti kamalan turvotuksen. Se oli aivan uumaton ja tasapaksu pötkö! Pari päivää sitä kesti, iltaruokana sai muutaman nappulan ja jokusen millin parafiiniöljyä. Parin päivän jälkeen mummon etupihalle ulostuikin jäätävä kasa hyvin sulanutta tavaraa. Tarina ei edelleenkään kerro mikä sen sai niin tukkoon, koska edellinen ruoka oli ollut edellisiltana. Turvotuspäivänä ei ollu syöny mitään, muttei siellä suolessa liikkunut myöskään mitään. Mahaäänet pulputteli hieman kovempaa mitä Ronjalla, eikä tukon ulostuessa mukana tullu mitään outoa (vanua tai vastaavaa lelumönjää). Tässä vertailuna kuvat turvotuspäivänä ja seuraavana päivänä pari tuntia tukoksen poistumisen jälkeen.

Vasemmassa kuvassa pöhötyspäivä.




Tyttöjen kanssa ollaan aloiteltu  pyörälenkit. Tytöt flexeissä ja vapaata hölkkää, kävelyä ja pari spurttia per lenkki 2-5km verran. Ronja on sen verran hidas, että sen ollessa mukana ei todellakaan vauhti päätä huimaa. Elviiran kanssa voikin sit vähän reippaammin mennä, se kun kipittää yleensä aina edempänä. Elviiralle, kun sanoo "ja sit mentiin", niin se kiihdyttää vauhtiansa ihan hirmu nopeuteen. Siinä kohtaa joutuu itekin tehdä kunnolla jaloilla töitä, että pysyy pyörän kanssa perässä :D Se on aikas ripeä tyttö :)

Mitäs muuta?

Elviira on kytänny naapureita, sabotoinu tuijotuksellaan mun telkkarin kattomista, kyöhnänny kainalossa, kyöhnänny Pinsu-kisun kanssa ja ollu muutoin oma ihana itsensä :)



Kyllä tuon pään takana on 42" telkkari...





Ronja on pissaillu satunnaisesti öisin vieläkin matoille (nyt kaks yötä ollu pissaamatta *kopkop*), ollu mummolassa ja isomummolassa yökylässä, ollu myöskin muutoin oma ihana itsensä :) 


Tytöt on käyny myös hihnalenkeillä ja Ronja osoitti äidinrakkautta päiväunilla laittamalla nessun Elviiran nessua vasten. Söpöä <3




Aurinkoisia kevätpäivä <3






4 kommenttia:

  1. Söpöistä söpöin oli toi nenukuva. Ootte te vaan taitavia ja nättejä Plikkoja. Muiskuja teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Kiitos pojut. Paljon pusuja takas <3

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar13. huhtikuuta 2015 klo 12.01

    Kivat kuvat ja ihanat koiruudet! Ne 'puusilmätuomarit', jotka ei tajua mäyräkoirista mitään vois lähettää vaikka jonnekin kameleita arvostelemaan.
    Párekilta pusuja tytöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, ei me ymmärretä ollenkaan miksei pitkulakoirista kukaan tykkää :(

      Parekille pusuja paljon <3

      Poista