15. heinäkuuta 2013

monenlaista kuulumista...

Huh, kaikkea on taas ehtiny tuusailemaan. Viikko oltiin mökillä ja läppäri ei tee enää yhteistyötä iphonen netin kanssa, niin en saanu päivitettyä mm. näyttelykuulumisia ajoissa. Mutta tässä ne tuleepi.

6.7.2013 oli Mikkelissä näyttelyt ja Paavo Mattila tuomarina. Kaikki oli jotenkin taas niin epäselvää ja kehässäkin tuli paineita ja sähläystä. Elviiraa en saanu seisomaan maassa tuomarin edessä, joten meitä pyöritettiin lisää ympyrällä. Tuloksena kuitenkin tämä:

Hyvä rakenteinen nuori narttu, jolla kaunis pää & kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyvin kulmautuneet raajat. Köyristää hieman lanneosaansa. Takaliikkeet voisivat olla sulavammat. Miellyttävä luonne.

Rodunomainen lähestyessä JUN EH JUK2

Arvostelulappua hakiessa Paavo kuitenkin sanoi, että Elviira on hieno koira, mutta vielä hieman keskenkasvuinen. Lisää vaan näyttelyitä jahka kasvaa aikuisennäköiseks ;) Olihan Epsi muihin nähden aika pumpula vielä :) Meidän kanssa kehässä oli mm. tosi pirteä ja häntää heiluttava yksilö.

Kaikenlisäks, ennen kehiä mua tuli jututtamaan eräs nainen. Kyseli Elviiran isovanhempia emän puolelta, josta ei tuttuja sitten löytänytkään. Kyseli isän puolta ja näytin sille rekkaria, johon se tuumas "tuossa se mun koira onkin". Elviiran iee. on kyseisen naisen kasvatti.

Tämä Amianos Joy Livia oli mustalaikullinen narttu, jonka tämä nainen myi Epsin isän kasvattajalle. Nainen omissa nimissään teetti yhdet pennut. Pentueesta tuli yksi narttu, jonka jätti itselleen, muut 8 oli uroksia. Tämä kotiin jäänyt narttu oli myös mustalaikullinen. Nainen astutti tämän tapauksen, josta tuli kaksi pentua. Toisen pennun nainen jätti itselleen sukua jatkamaan. Tämä narttu (isä sama kuin Ronjalla!) ei antanut uroksen astua, joten nainen ei väkisin yrittänyt ja suvun jatkaminen jäi häneltä siihen.

Nainen kysyi multa aionko teettää Epsillä pentuja. Vastatessani mahdollisesti tuli yllättävä lause naiselta "jos aiot astuttaa, niin ilmoita mulle heti, olen todella kiinnostunut saamaan omaa narttuani takaisin".

siis mitä?! :D Mun pumpula kiinnostaa jotakuta, jee! :)



Mökillä vaan oltiin ja lorvailtiin :) Aatu ja Nemi kävi kylässä yhtenä päivänä. Minni perheineen kera Siirin oli myös kokoajan mökillä. Topi oli muutaman päivänä remmissä mukana. Elviiralla ei ole taannoisen karkureissun jälkeen haluja ollu karkailla ja muutenkin seuraa mua jokapaikkaan. Huomattavasti mukavempi olla, kun Elviira tulee heti kutsusta luokse ihan varmistukseks. Siellä se hengailee pitkin pihoja ja ottaa välillä terdellä aurinkoa :) Mun perässä se tulee kahlailemaankin ja se snorklailee välillä keppejä järvestä. Epsi kahlailee vaan mahaan asti eikä siitä syvemmälle mene. Siiri on myös oppinu sukeltamisen :)

Aatu



Ronja vietti synttärinsä mökillä. Minni tarjoili 5veelle "kakun", josta jaettiin myös Epsille ja Siirille pienet palaset. Ronja ei olis millään halunnu kakkuansa jakaa :D

Ronjalle ei meinaa millään mahtua järkeen miks ulkona tulee kuuma! Ennen se grillas nahkaa pihalla huoletta, toisin on nyt. Reppanalle tulee kuuma hetkessä ja läähättäen se hiipii sisälle ja lysähtää lattialle. Ei kauaakaan, kun se hiippailee taas ulos koittamaan josko auringossa vois loikoilla lisää :)

jokojokojoko?!



Kesänjatkoja! :)



2 kommenttia:

  1. Hienosti menneet näytelmät! :) Onnea! :) Paavo Mattilasta tykättiin, oli meillä kerran Alphonsella tuomarina. Oli mukava koirille, käsitteli pehmeästi, mukava ihmisille, sanallisesti tuli vielä täsmentämään arvosteluaan, oikein miellyttävä mies :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Paavo jutusteli tosiaan paperia hakiessani ja oli oikein mukava. Sanoikin mun säätämisestä, että taisin luulla, että pitää olla numerojärjestyksessä ykkössijalle hakiessani :D pitää siis vähä saada kokemusta näyttelyhommasta omistajankin!

      Poista